ETUSIVU
  UUTISARKISTO
   
  UUTISET SÄHKÖPOSTIIN
  KESKUSTELU-
ALUE
  PUHELINTORI
KELTAINEN.FI
  SIIRRETYT NUMEROT
  SONERA
  ELISA
  DNA
  SAUNALAHTI
  CUBIO
  GLOBETEL
   
 
matkapuhelin.net tuotetaan tuulivoimalla!



 

Sonera avaa UMTS-verkon lokakuussa
(21.09.04)

Sonera on ilmoittanut avaavansa UMTS-verkkonsa 12.10.2004 kahdellakymmenellä paikkakunnalla Suomessa. Soneran UMTS-verkko toimii Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Maarianhaminassa, Porissa, Rovaniemellä, Salossa, Seinäjoella, Tampereella, Turussa, Vaasassa, Varkaudessa ja Oulussa. Pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa Soneran UMTS-verkon alueella asuu noin 70 % kaupunkien asukkaista. Lisäksi Soneran UMTS-verkkoa laajennetaan kysynnän mukaan Sonerasta kerrotaan. UMTS-verkon rakentamisen rinnalla Sonera jatkaan myös muiden nopeiden tiedonsiirtomenetelmien, kuten EDGEn tuomista GSM-verkkoon.

Soneran UMTS-verkon tiedonsiirtonopeus on parhaimmillaan 384 kilobittiä sekunnissa. Nopeasta tiedonsiirrosta on hyötyä esimerkiksi sähköpostin liitetiedostojen avaamisessa, internetin selailussa ja liikkuvan kuvan lähettämisessä. Myös videosisällöt, musiikin kuuntelu ja pelit sujuvat entistä joustavammin nopeamman tiedonsiirron avulla.

Soneran asiakas saa UMTS-verkon nopeamman tiedonsiirron käyttöönsä hankkimalla Soneran jälleenmyyjältä itselleen Soneran 3G-kortin ja UMTS-puhelimen. Puhe ja tekstiviestit maksavat UMTS-verkossa saman verran kuin GSM-verkossa. Vastaavasti tiedonsiirto hinnoitellaan nykyisten hinnoittelumallien mukaisesti niin kuluttaja- kuin yrityspalveluissakin.

Tiedonsiirron hinnoittelu kuluttaja-asiakkaille:

Fun Data
Kytkentämaksu 0 euroa
Kuukausimaksu 0 euroa
Tiedonsiirto 5,99euroa/Mt

Active Data
Kytkentämaksu 8,21 euroa
Kuukausimaksu 9,99 euroa
Kuukausimaksuun sisältyvä tiedonsiirto 20Mt
20 Mt:n ylittävä tiedonsiirto 2,37euroa/Mt

Pro Data
Kytkentämaksu 8,21 euroa
Kuukausimaksu 18,30 euroa
Kuukausimaksuun sisältyvä tiedonsiirto 100Mt
100 Mt:n ylittävä tiedonsiirto 1,74 euroa/

Katso myös:
Elisa avaa 3G-verkon marraskuussa
(22.06.04)


etusivulle!
uutisarkistoon!
lähetä sivuosoite sähköpostina!

       
 
 
 
  Uutisvinkki : Kirjoita meille (matkapuhelin@gmx.net) jos tiedät jonkun hyvän matkapuhelinaiheisen uutisen josta emme vielä ole kirjoittaneet.
Mainostaja : Tutustu mediakorttiin.
 
oy Suomen Datalinja ab
tekijänoikeudet ja tietosuoja